Lapsuus

Ensimmäistä kertaa puheterapeutin luona

Jos lapsi ei 2-vuotiaana juurikaan tuota puhetta, perhe saa usein joko lähetteen puheterapeutille tai seurantaa tehostetaan neuvolassa. Vähän puhuva lapsi pitäisi lähettää puheterapeutin tutkimuksiin viimeistään 2,5-vuotiaana.

1/2015
Verkkolehti Puheterapeutin luona

Vanhemmilla on usein paljon kysyttävää, kun lapsi puhuu ikään nähden vähän tai ei lainkaan. Monet vanhemmat mietti­vät, ovatko he tehneet jotain väärin tai olisivatko he voineet tehdä jotain toisin. Enkö ole lukenut tarpeeksi kuvakirjoja? Ymmärränkö lasta liian helposti? Jouduin käyttämään ras­kauden aikana voimakkaita särky­lääkkeitä, aiheutinko tämän lapselle­ni? Ääritapauksissa vanhemmat saat­tavat kokea syyllisyyttä esimerkiksi kaksikielisyydestä tai päivähoitoratkaisuista.

Puheterapeutti kyselee tutkimus­käynneillä taustatietoja lapsen ko­konaiskehityksestä. Kuinka raskaus, synnytys ja varhaisvaiheet sujuivat? Miten lapsi syö, leikkii ja nukkuu? Tiedetään, että esimerkiksi ennenai­kainen syntymä ja kaksosuus lisäävät riskiä lapsen kielenkehityksen vaikeuksiin.

Ensimmäisillä puheterapeutin tutkimuskäynneillä puheterapeutti arvioi monipuolisesti lapsen kielel­lisiä taitoja. Lisäksi puheterapeutti saattaa arvioida esimerkiksi leikkiin, vuorovaikutukseen ja suun alueen motoriikkaan liittyviä taitoja. Arvi­oinnit tehdään lapsen ehdoilla ja leikin varjolla eikä lapsi koe olevansa erityisesti arvioinnin kohteena. Mitä pienempi lapsi on kyseessä, sitä leik­kisämpiä tehtävät ovat. Vanhemmat saattavat olla myös arviointitilantees­sa mukana ja tehtäviä voidaan tehdä yhdessä vanhemman kanssa.

Vanhempien kertoman avulla puheterapeutti pyrkii selvittämään, tuottavatko kielellisen kehityksen pulmat hankaluuksia arjessa. Usein lapsella, jolla on joko viiveistä tai poikkeavaa kielenkehitystä, on vai­keuksia siirtymätilanteissa, kuten päiväkotiin tai kauppaan lähtiessä.

Vanhempia saattaa helpottaa tieto siitä, että nämä joskus hyvin hanka­latkin vaikeudet saattavat johtua kie­lellisistä pulmista. Lapsi ei ymmärrä kuulemaansa tai saa omia ajatuksi­aan kuulluksi. Puheterapeutti pohtii yhdessä vanhempien kanssa, miten arjessa esiintyviä haasteita voidaan helpottaa.

Yhteistyö päivähoidon kanssa

Päivähoito on keskeinen osa pienen lapsen elämää ja päivähoidon suju­minen on ensiarvoisen tärkeää. Jos lapsi on kotihoidossa, puheterapeut­ti saattaa suositella päiväkotihoitoa kuntoutuksellisista syistä ainakin osa-aikaisena. Moni kielihäiriöinen lapsi siirtyy jossain vaiheessa päivä­hoitouraansa integroituun päivähoi­toryhmään. Integroidussa ryhmässä lapsella on paremmat mahdollisuu­det saada sitä tukea, mitä hän tarvit­see.

Integroiduissa ryhmissä on vä­hemmän lapsia kuin muissa ryhmis­sä. Lisäksi ryhmässä työskentelee erityislastentarhanopettaja. Osa lapsista on erityistä tukea vaativia ja enemmistö ryhmän lapsista niin sa­nottuja tukilapsia.

Mikäli lapsi on jo päivähoidossa, puheterapeutti on usein mielellään yhteydessä lapsen hoitajiin. Puhe­terapeuttia kiinnostaa, onko päivä­hoidossa havaittu vaikeuksia ja jos on, millaisia vaikeudet ovat. Yhdessä päivähoidon kanssa pyritään mietti­mään, miten lapsen arjen sujumista voidaan helpottaa ja millaisia tukitoi­mia tarvitaan. Vanhemmat ovat aina mukana puheterapeutin ja päivähoi­don yhteisissä palavereissa ja kaikki työskentelevät lapsen parhaaksi.

Havainnoista tukitoimiin

Usein vanhemmat ovat jo itse huo­manneet lapsensa puheen tuoton ole­van viiveistä, eivätkä puheterapeutin havainnot yllätä vanhempia. Sen si­jaan puheen ymmärtämisen vaikeu­det saattavat olla hankalia huomata arjessa. Mikäli puheterapeutti havait­see ymmärtämisen jäävän ikätasosta, vanhemmat saattavat olla hyvinkin hämmästyneitä.

Osa vanhemmista ei ehkä tiedä, että esimerkiksi kolmevuotiailta odotetaan jo helppojen sijaintikäsitteiden ymmärtämistä ja siksi puheen ymmärtämisen pulmia ei ole arjessa havaittu. Joku vanhempi saattaa todeta, että on pitänyt lastaan hitaana ja itsepäisenä, kun ohjeita on pitänyt toistaa useita kertoja.

Osa vanhemmista saattaa olla ko­vinkin huolissaan ja osa suorastaan järkyttyneitä siitä, että heidän lapsel­laan on kielellisiä vaikeuksia. Puhete­rapeutin pitäisi osata asetella sanan­sa taitavasti ja vastata vanhempien kysymyksiin rehellisesti. Tarvittaessa vanhemmat voidaan ohjata purka­maan ajatuksiaan esimerkiksi neuvo­lapsykologin luokse. Myös puhetera­peutin kanssa voi käsitellä diagnoo­siepäilyn aiheuttamia tunteita.

Mikäli puheterapeutti havaitsee pienellä lapsella kielenkehityksen vaikeuksia, on tukitoimet aloitettava heti – huolimatta siitä, onko kyseessä viivästynyt tai poikkeava kielenkehi­tys. Puheterapeutti esittelee van­hemmille usein puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetel­miä. Tukiviittomat ja kuvat täydentä­vät usein toisiaan ja molemmat saat­tavat vakiintua käyttöön.

Perhe saattaa olla ymmällään kuvien ja viittomien kanssa. Joku saattaa kokea, että kädet eivät ker­ta kaikkiaan taivu viittomaan, kuvat ovat aina hukassa eikä lapsi hyö­dy vaihtoehtoisesta kommunikaa­tiomenetelmästä. Puheterapeutin tehtävänä on kannustaa perhettä etenemään askel askeleelta omaan tahtiinsa uuden kommunikointime­netelmän kanssa.

Usein pienten alkuvaikeuksien jälkeen viittomat ja kuvien käyttö alkavat sujua. Moni perhe on jälkikä­teen kiitellyt sitkeyttään, sillä lapsel­le avautuu usein uusi maailma, kun kommunikaatio alkaa toimia. Turhau­tuminen vähenee ja perheen arki al­kaa sujua entistä hyväntuulisemmis­sa merkeissä, kun lapsi saa ilmaistua itseään.

Puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen lisäksi pie­nen lapsen kielenkehitystä voi tukea parhaiten arjessa. Lapsi ymmärtää paremmin puhetta, kun ohjeet an­netaan pilkottuina pieniin osiin. Van­hemman kannattaa laskeutua lapsen tasolle ja varmistaa katsekontakti.

Keskustelutilanteiden rauhoittami­nen mahdollisuuksien mukaan hel­pottaa lapsen ymmärtämistä. Lap­sen pieniinkin aloitteisiin kannattaa tarttua ja lapsen ilmauksia laajentaa. Vanhempi voi korostaa eleitä ja ilmei­tä oman puheensa tukena.

Diagnosointi ja vertaistuki

Kielellisen erityisvaikeuden diagnoo­si annetaan moniammatillisessa työ­ryhmässä, johon kuuluu puhetera­peutin lisäksi usein psykologi, toimin­taterapeutti ja lääkäri. Diagnosointi voi tapahtua joko perusterveyden­huollossa omassa terveyskeskukses­sa tai erikoissairaanhoidossa. Työryh­mä laatii yhteistyössä vanhempien kanssa kuntoutussuunnitelman, jos­sa määritellään kuntoutuksen tavoit­teet ja toteutuminen.

Puheterapeutin pitäisi neuvoa perhe vertaistuen piiriin. Aivoliitol­la on paikallisia yhdistyksiä jo yli 30 paikkakunnalla ympäri Suomea. Mo­ni perhe on kokenut hyötyneensä myös sopeutumisvalmennuskurs­seista. Puheterapeutti kertookin, mi­ten näille kursseille voi hakea.

Nykyään myös Faceboo­kista löytyy vertaistukiryhmiä vanhemmille, joiden lapsilla on tai epäillään kielellistä erityisvaikeutta. On kuitenkin muistettava, että inter­netistä löytyvään tietoon on suhtau­duttava kriittisesti.

Puheterapeutin vastaanotolla ta­paa usein vanhempia, jotka pohtivat lapsen koulutaivalta ja jopa sijoittu­mista työelämään, vaikka lapsi on vasta parivuotias. Valitettavasti puhe­terapeutti ei voi ennustaa, miten yk­silöllinen kehitys etenee. Osa lapsista saa ikätoverit kiinni kielenkehityk­sessä ja oppiminen edistyy hienosti koulussakin.

Mikäli lapsella todetaan myöhemmin kielellinen erityisvaike­us, on oppimiseen ja sen tukemiseen lähes aina kiinnitettävä erityistä huo­miota ja lapsi saattaa aloittaa koulu-uransa esimerkiksi pienryhmässä.


  • Teksti: Aura Yli-Savola. Kirjoittaja on puheterapeutti ja toimii yliopisto-opettajana Turun yliopistossa.
  • Kuva: Shutterstock