Lapsuus

Kun arki ei suju, kyse voi olla aistikäsittelyn ongelmista

Aistikäsittelyn ongelmat voivat näkyä arjessa monella tavalla. Lapsella voi olla aistiyliherkkyyttä tai -aliherkkyyttä tai hän voi olla aistihakuinen.

1/2015
Kuva verkkolehti kun arki ei suju

Jokaisella lapsella on sisäinen tarve saada aistimuksia. Lapsi tutustuu ympäristöön ja oppii uusia asioita aistien välityksellä: hais­taen, maistaen, kosketellen, tutkien, liikkuen ja liikutellen. Kuulo-, näkö-, maku-, haju- ja tuntoaistit ovat kaikil­le tuttuja.

Tärkeitä aisteja ovat myös lihas-ja jänneaistimukset sekä liike- ja ta­sapainoaistimukset. Lihasten, jäntei­den ja nivelten välittämä tieto kertoo, missä asennossa olemme. Tasapaino-ja liikeaistimukset auttavat meitä esi­merkiksi pysymään pystyssä, säilyt­tämään pystyasennon painovoimaa vastaan tai käyttämään molempia kehonpuolia samanaikaisesti.

Aivot saavat jatkuvasti aistitietoa, ja keskushermoston tärkeä tehtävä onkin aistitiedon käsittely. Tarvitsem­me aistikäsittelyä, jotta erilainen toi­minta, kuten esimerkiksi liikkuminen, oppiminen, toiminnan suunnittelu, sosiaaliset suhteet tai tilanteeseen sopiva käyttäytyminen on mahdollis­ta. Aistikäsittelyn toiminta vaihtelee esimerkiksi vireystilan mukaan.

Yliherkkä, aliherkkä, aistihakuinen

Emme kiinnitä aistikäsittelyn proses­siin mitään huomiota silloin, kun se toimii riittävän hyvin. Joskus keskus­hermoston kyky järjestää ja yhdistellä aistien välittämää tietoa on heiken­tynyt, jolloin meidän on vaikea hah­mottaa tilanteita oikein tai suunnitel­la toimintaa.

Voimme kokea saamamme aisti-informaation hämmentävänä, liian voimakkaana, kuormittavana tai vääristyneenä. Tällöin puhutaan ais­tikäsittelyn häiriöstä. Aistikäsittelyn häiriö on yläkäsite monenlaisille aisti­käsittelyn haasteille. Haasteet voivat ilmetä eri lapsilla eri tavoin lievistä vaikeisiin.

Aistikäsittelyn haasteiden tun­nusmerkkejä voivat olla esimerkiksi yliherkkyys yhdelle tai useammalle aistille. Tällöin lapsi saattaa vältellä kosketusta, tietynlaisia vaatemateri­aaleja tai muiden lasten lähellä oloa. Hän voi kokea esimerkiksi sormivä­reihin koskemisen epämiellyttävänä. Lapsi voi reagoida myös tavallista herkemmin ääniin, makuihin tai ha­juihin.

Toisaalta lapsi voi olla myös ali­herkkä, jolloin hän ei ehkä tiedosta kipua, lämpötilaa tai hän saattaa jät­tää huomioimatta ääniä tai epämiel­lyttäviä hajuja.

Aistikäsittelyn ongelmat voivat näkyä myös kömpelyytenä tai jopa haluttomuutena osallistua liikunnal­lisiin peleihin ja leikkeihin. Lapsi ei välttämättä lähde itsenäisesti tutki­maan toimintaympäristöä ja kokei­lemaan erilaisia leikkivälineitä. Lapsi saattaa hakeutua aina tuttuihin leik­kitilanteisiin ja hänen on vaikea suun­nitella ja ideoida uusia leikkejä.

Toiset lapset puolestaan saattavat olla liikkeessä koko ajan. Aistihakuisil­le lapsille on tyypillistä voimakkaiden aistikokemusten hakeminen ja tarve monipuolisten kehon käyttöä vaati­vien kokemusten saamiseen. Joskus toiminnot saattavat mennä äärim­mäisyyksiin.

Tietynasteinen aistihakuisuus on osa lapsen normaalia kehitystä, mut­ta tällaisen korostuneen käytöksen taustalla on tarve stimuloida aisti­järjestelmiä. Joskus lapsen reagointi aistimuksiin voi vaihdella yli- ja ali­herkän välillä. Tähän vaikuttavat esi­merkiksi ympäristön aistiärsykkeet tai lapsen vireystila.

Joillakin lapsilla voi olla merkke­jä heikosta aistitiedon käsittelystä ilman lääketieteellistä ongelmaa. Osalla haasteet voidaan liittää tun­nistettaviin lääketieteellisiin diag­nooseihin kuten esimerkiksi kielelli­seen erityisvaikeuteen. Varsinaisesta aistikäsittelyn häiriöstä (käytetään myös nimitystä sensorisen integraa­tion häiriö) puhutaan vasta, kun se aiheuttaa ongelmia jokapäiväiseen elämään tai estää lasta suoriutumas­ta niistä jokapäiväisistä asioista, joista hänen oletetaan ikänsä perusteella suoriutuvan.

Aistikäsittelyn häiriöihin erikois­tuneet kuntoutuksen ammattilaiset tutkivat lapsen erilaisten normitet­tujen testien, haastatteluiden, kyse­lykaavakkeiden sekä havainnoinnin avulla ja kartoittavat, johtuvatko oi­reet aistikäsittelyn häiriöstä. Jotkut lapset tarvitsevat yksilöllistä terapiaa taitojensa ja valmiuksiensa kehittä­miseen.

Kannusta ja tue

Lapsi, jolla on haasteita aistitiedon käsittelyssä, turhautuu herkästi hel­poissakin tehtävissä tai toimiessaan toisten lasten kanssa. Lapsi tarvitsee ymmärrystä, kannustusta ja erityistä tukea asioissa, joista suurin osa lap­sista selviytyy helposti. Monet näistä lapsista hyötyvät tilanteiden enna­koinnista.

Vanhempien on hyvä tietää, mikä lapselle on vaikeaa tai pelottavaa. He voivat valmistella lasta näihin tilan­teisiin tai esimerkiksi pyrkiä vähentä­mään aistiärsyketulvaa. Tämä auttaa lasta toimimaan oikein. Lapsi saa myös tilanteesta positiivisen kuvan ja tärkeitä onnistumisen kokemuksia.

Jos lapsi reagoi aistiärsykkeisiin ei-toivotulla käytöksellä esimerkiksi menettämällä malttinsa, rangaistus usein pahentaa tilannetta. Toistuva kieltäminen, negatiivinen palaute tai rangaistukset johtavat helpos­ti noidankehään. Kun hermoston toiminta on erilaista, se vaikeuttaa arkipäivän toimintoja. Lapsi ei luota omiin kykyihinsä, turhautuu ja kokee riittämättömyyden tunteita, kun saa muilta ihmisiltä jatkuvaa kielteistä palautetta. Tämä voi johtaa itsetun­non heikkenemiseen.

Rangaistuksen sijaan lapsi tarvit­see jotain, mikä auttaa häntä selviä­mään tilanteesta. Usein auttaa, kun hän pääsee rauhalliseen paikkaan kuten omaan huoneeseen. Rakas pehmolelu tai aikuisen rauhallinen, painetuntoa antava kosketus voivat myös tuottaa lapsen tarvitsemia, rau­hoittavia aistimuksia. Rangaistuksen välttäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lapselle pitäisi asettaa rajoja. Lapsi, jolla on aistikäsittelyn haasteita, hyötyy aikuisen päämää­rätietoisesta ja johdonmukaisesta ohjauksesta.

Vanhempien ei tule arjen kiirees­sä unohtaa, mistä lapsen haasteet johtuvat eikä omia odotuksiaan pi­dä myöskään asettaa liian korkealle. Kuka tahansa lapsi nauttii siitä, että pienetkin onnistumiset huomataan. Tärkeä keino tukea lapsen itsetuntoa on huomioida ja sanoittaa ääneen lapsen tekemiä myönteisiä asioita.


  • Teksti: Eliisa Laine. Kirjoittaja toimii fysioterapeuttina Aivoliitossa.
  • Kuva: Eliisa Laine