Lapsuus

Perusinhimilliset taidot lapsen kasvun tukena

Mentalisaation ja mindfulnessin avulla voidaan vahvistaa vanhemmuutta ja helpottaa arkea.

4/2015
Verkkolehti Mentalisaatio

Kielihäiriöisen lapsen ymmär­täminen voi olla haasteellista niin vanhemmille kuin muille­kin lapsen lähipiirin ihmisille. Kyse ei ole vain siitä, että lapsen epäselvää puhetta voi olla vaikea käsittää. Ky­se on usein myös lapsen omista ym­märtämisen ongelmista, jotka voivat johtaa väärien käsitysten muodostu­miseen ja joskus jopa omaan maail­maan vetäytymiseen. Tavallisia ovat myös haasteet vuorovaikutuksessa ja sosiaalisten pelisääntöjen käsittä­misessä.

Lapsen ymmärtäminen voi edel­leen monimutkaistua aistisäätelyn haasteiden ja esimerkiksi toiminnan­ohjauksen pulmien tähden. Kun asi­aan lisätään vielä kasaantuneita pet­tymyksiä ja turhaumia ja niistä johtu­via tunne-elämän häiriöitä, voi lapsen ja muun maailman välille muodostua pahimmillaan näkymätön seinä, ja lapsesta tulla kuin vieraan kulttuurin edustaja, jonka käytöstä ja ajattelua lähipiirin ihmisetkään eivät aina kun­nolla ymmärrä.

Oman lukunsa asiaan voi tuo­da vielä asiantuntijoiden jargon, ”siansaksa”, joka on toki tarkoitettu auttamaan lasta ja perhettä, mutta joka myös muokkaa lapsesta oppikir­jan mukaisen vikalistan, dysfaatikon tai F83:n tai muun vastaavan diag­noosin.

Näitä ymmärtämisen haasteita purkamaan annetaan terveyden­huollosta kommunikaation työvälineitä – kuten viittomia, kuvia ja piirtämistä. Nämä ovatkin tärkeitä, jotta lapselle avautuu konkreettisesti mahdollisuus tehdä itseään ymmär­rettäväksi ja toisaalta myös ymmär­tää toisia. Lisäksi tarvitaan halua, voi­mavaroja ja kykyä löytää lapsi joskus hankalankin käytöksen takaa. Lapsen löytäminen omanlaisenaan voi vaatia kielihäiriöisen lapsen kohdalla aikui­silta vielä enemmän ponnistelua ja voimavaroja – ja joskus ammattilais­tenkin apua.

Mentalisaatio

Mentalisaatiokyvyksi nimitetään ky­kyä pohtia omaa ja toisen kokemusta. Mentalisaatio on varsin mielenkiin­toinen taito, koska mieltähän ei varsi­naisesti näy missään. Kanssaihmisen mielestä voidaan olla tietoisia vain epäsuorasti, kuten toisen käyttäyty­misen, sanojen, ilmeiden, eleiden ja muiden ilmaisujen perusteella. Filo­sofeja tämä kummallisuus on askar­ruttanut niin, että filosofiassa puhu­taan vierassieluisuuden ongelmasta. Mistä oikeastaan tiedämme, ettem­me ole tekemisissä robottien kanssa?

Yleensä kuitenkin tunnemme melko vuorenvarmasti, että pait­si itsellämme myös toisilla on oma mieli. Kyvyssä hahmottaa eri mieliä on kuitenkin käytännössä aste-eroja; kyseessä onkin kehityksellinen saa­vutus. Tutkimukset viittaavat siihen, että jo vauvalla on valmiuksia men­talisaatioon, mutta täysi mentali­saatiokyky saavutetaan vasta noin 7 vuoden iässä.

Hyvä mentalisaatiokyky kehittyy turvallisessa kiintymyssuhteessa. Turvallisen kiintymyssuhteen edelly­tys on lapsen tarpeisiin vastaaminen sellaisella tavalla, että lapsi luottaa vanhemman kykyyn antaa turvaa ja lohdutusta. Turvallisessa kiintymys­suhteessa lapsi oppii vanhemman avustamana sietämään voimakkai­takin tunteita, ja hän tulee myös pei­latuksi vanhemman mielessä. Kun turvallisessa suhteessa tapahtuva peilaaminen vastaa lapsen omaa ko­kemusta, syntyy myös kokemus ai­dosta itsestä. Samalla lapselle syntyy kyky olla tietoinen omasta ja myös toisen mielestä. Hänelle kehittyy siis kyky mentalisaatioon.

Mentalisaatiokyky ei kuitenkaan pysy kehityttyään vakiona. Jos ihmi­set mentalisoisivat kaiken aikaa täy­dellisesti, olisi heillä aina myös kyky havaita toisia ihmisiä asianmukaisella ja rakentavalla tavalla, myös epävar­muutta sietäen. Hyvin mentalisoiva ihminen on ajattelussaan joustava, sietää epävarmuutta, toisaalta kyke­nee myös leikkiin ja mielikuvitteluun ja oman kokemuksen reflektointiin. Hän pystyy vaihtamaan näkökulmia ja osaa asettua toisen asemaan ja osaa säädellä tunteitaan. Hän ei myöskään väitä, että hänen tuntemuksensa oli­si totta myös toiselle. Kuten tiedäm­me, kukaan ei toimi aina tällä tavoin. Mentalisaatio on useinkin ihmisillä vaikeutunutta, monistakin eri syistä.

Mentalisaation puutteellisuus

Mielenterveyden häiriöt vaikuttavat usein mentalisaatiokykyyn. Toisten mielentilojen hahmottaminen voi olla vaikeastikin vääristynyttä, ja esi­merkiksi lapsuudessaan vakavasti traumatisoituneelle vanhemmalle lapsen näkökulmaan eläytyminen voi olla jopa uhkaavaa. Tällöin vuorovai­kutuskin voi olla epäjohdonmukaista tai jopa kaoottista.

Mielenterveyden häiriöiden on­nistunut hoito puolestaan parantaa mentalisaatiokykyä. Samalla myös vuorovaikutuksen ongelmat vä­henevät ja kyky säädellä tunteita ja ymmärtää itseään ja kanssaihmisiä kasvaa. Lapsen ymmärtämisen kan­nalta vanhemman mielenterveyden ongelmien asianmukainen hoito on siis tärkeää.

Mentalisaatiokyky vaihtelee kaik­kein tasapainoisimmallakin aikuisel­la. Hektistä elämää elävän perheen vuorovaikutuksessa mentalisaatio­kyky on jatkuvasti koetuksella ja vää­rinymmärryksiä tapahtuu varsinkin tunteiden kuumetessa. Kriisitilan­teissa, väsyneenä, kroonisen stressin ja voimakkaiden tunnekokemusten pyörteissä mentalisaatiokyky saattaa suorastaan romahtaa. Esimerkiksi voimakkaan häpeän ja nöyryytyksen hetkenä muutoin vastuullinen aikui­nen voi toimia impulsiivisesti, mielen varhaisempien toimintamallien mu­kaisesti.

Tunnekuohujen laskeuduttua yleensä kyetään taas pysähtymään ja katsomaan asiaa toisen perspektii­vistä. Perheitä tulisikin tukea tavalla, joka vahvistaisi perheen voimavaroja ja loisi edellytyksiä toimivaan menta­lisaatioon.

Mentalisaatio ja kielihäiriö

Kielihäiriöisen lapsen vanhempi jou­tuu mentalisoidessaan päättelemään ja usein arvailemaankin tavallista enemmän. Tällöin tieto kielihäiriös­tä voi toimia mentalisaation tukena. Vanhempi voi yhdistää mielessään kokemusperäistä tietoaan asiantun­tijatietoon ja päätellä lapsen mie­lestä jotain, jonka todenperäisyyttä hän voi testata vuorovaikuttaessaan lapsensa kanssa. Jaksaako lapsi esi­merkiksi tehdä tehtävän paremmin, jos ohje pilkotaan osiksi, kuten puhe­terapeutti on neuvonut? Onko hän tällöin vähemmän vastahankainen ja iloisempi ja energisempi?

Vanhempi voi yhdistää mentali­saatiokykyään myös kommunikaa­tion apuvälineisiin. Yhdessä piirtäen tehty kertomus päivän tapahtumista, joka sisältää vaikkapa ajatuskuplia omista ja toisten mielentiloista, voi avata yllättävälläkin tavalla mielten maailmaa molemmille. Yhteinen va­lokuvien katselutuokio taas voi ava­ta mahdollisuuksia arvailla ja pohtia toisten tunnetiloja kasvojen ilmeiden perusteella. Tässä vanhempi voi aut­taa lasta myös nimeämällä tunteita.

Kielihäiriöisen lapsen perheet voisivat hyötyä myös mentalisaation vahvistamiseen tähtäävästä tuesta. Vanhemman mentalisaatiota vahvis­tavia väliintuloja on kehitelty lähinnä riskiryhmille, kuten päihdeongelmai­sille ja masentuneille vanhemmille, mutta myös tavallisille perheille. Miksei myös pohdittaisi yhdessä kie­lihäiriöisen lapsen maailmaa ja vuo­rovaikutusta, jolloin tuetaan sekä vanhempien että lapsen mentalisaa­tiokykyä?

Mindfulness

Mindfulness (suom. tietoisuustaidot, tietoinen hyväksyvä läsnäolo) on ky­kyä olla tietoinen omasta kokemuk­sestaan arvostelematta. Mindfulness-kyvylle ominaista on tietty reagoi­mattomuus ja hyväksyvyys. Keskei­senä hyötynä on tällöin totutuista ja automaattisista reaktiotavoista irrot­tautuminen. Mindfulnessia voi har­joittaa pyrkimällä olemaan läsnä mie­len tapahtumisessa hetki hetkeltä, kiinnostuneena, omaa kokemustaan arvottamatta. Mindfulness kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on käytännös­sä vaikea taito, jonka kehittämiseen vaaditaan aikaa, kärsivällisyyttä ja motivaatiota.

Käytännössä mindfulness harjoit­taa mieltä tarkempaan huomiokykyyn sekä suurempaan joustavuuteen ja vähäisempään reaktiivisuuteen. Alun perin mindfulness-harjoitus perustuu buddhalaisiin mielenharjoituksiin, joi­den pohjalta amerikkalainen lääkäri Jon Kabat-Zinn kehitti MBSR-stres­sinhallintaohjelman. Tätä on edelleen kehitetty moniin elämänhaasteisiin soveltuvaksi tukemisen muodoksi, esimerkiksi toistuvan masennuksen ehkäisyyn soveltuvaksi.

Mindfulness on tällä hetkellä eräänä keskeisenä elementtinä monissa psykoterapiamuodoissa ja sen tuloksellisuudesta on jo paljon näyttöä. Aivokuvantamistutkimuk­set viittaavat suhteellisen lyhyenkin aktiivisen harjoittamisen muuttavan myös aivotoimintaa. Näyttääkin siltä, että aivoja voi treenata mindfulness-kyvyn suhteen, kuten minkä tahansa taidon harjoittelussa.

Mindfulness liittyy monella tapaa myös mentalisaatioon. Ensinnäkin kyky olla uteliaasti ja hyväksyväs­ti tietoinen omista kokemuksista perustuu varhain koettuun turval­lisuuteen. Turvallinen kiintymys­suhde ja siinä kehittyvä mentali­saatiokyky luovat siten eväitä myös mindfulnesskyvylle. Mindfulness onkin kuin hyväksyvän ja rakastavan vanhemman kiinnostusta lapsensa kokemusta kohtaan.

Toisaalta mind­fulness näyttäisi myös olevan osa hyvää mentalisaatiokykyä. Yksilö, joka on tietoisesti läsnä ja keskittyy keskustelukumppaniinsa uteliaasti, on avoimempi toisen kokemukselle ja tietoisempi omista mielenliikkeis­tään. Harjoittamalla mindfulnessia voidaan edelleen vahvistaa mentali­saatiokykyä.

Artikkeliin liittyvä lähdeluettelo saatavissa toimituksesta.



  • Teksti: Psykologi Timo Teräsahjo, Aivoliitto ry
  • Kuva: Shutterstock