Lapsuus

Tuen antaminen varhaiskasvatuksessa

Miten vanhemmat ja työntekijät kokevat varhaiskasvatuksessa annetun tuen?

3/2017
Varhaiskasvatus Kielipolku verkkolehti

Teksti: Jennina Nyman, sosionomi (AMK) opiskelija, Diakonia-ammattikorkeakoulu


Kielellinen erityisvaikeus, eli kielihäiriö, on suhteellisen yleinen pulma lapsilla ja moni varhaiskasvatuksen työntekijä työskentelee tai tulee työskentelemään hyvin todennäköisesti jollakin asteella oireilevan lapsen kanssa jossain vaiheessa työuraansa. Kielihäiriön yleisyys on diagnosointikriteereistä riippuen 1-7 %, mutta puheen kehityksen viivästymää voidaan havaita jopa 19 %:lla lapsista.

Tämä artikkeli kartoittaa vanhempien sekä varhaiskasvatuksen työntekijöiden kokemusten pohjalta sitä, miten kielihäiriöisiä lapsia tuetaan varhaiskasvatuksessa pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa ja miten tukemista voisi edelleen kehittää. Artikkelia varten haastattelin kolmea varhaiskasvatuksen työntekijää, joilla on kokemusta kielihäiriöisten lasten kanssa työskentelystä sekä viittä kielihäiriöisen lapsen vanhempaa.

Tuen tarpeet moninaisia

Sekä vanhempien että työntekijöiden mukaan kielihäiriöisten lasten tuen tarpeet ovat moninaisia ja yksilöllisiä. Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointikeinot, kuten kuvat arjen tukena, kommunikaatiokansio, nopea piirros, kuvitettu reissuvihko sekä tukiviittomat nousivat haastatteluissa vahvasti esille.

Myös selkokielen käyttö arjen kommunikoinnissa sekä sanojen lausumisen ja toiston harjoittelu tukee lapsen kielellistä kuntoutumista. Lisäksi päiväkodissa on tehty puheterapeutin antamia harjoitteita. Eräs työntekijä koki tärkeäksi tukemisen keinoksi lapsen tasolle asettumisen ja lapsen aidon kohtaamisen.

Haastatteluissa nousi vahvasti esille myös yksilöllisen tuen merkitys lapsen kasvun ja kehityksen kannalta. Jotkut kielihäiriöiset lapset saattavat tarvita tukea esimerkiksi leikkiin liittymisessä, siirtymätilanteissa tai sosiaalisissa tilanteissa. Lisäksi lapsi voi olla normaaliryhmän sijaan pienennetyssä tai integroidussa erityisryhmässä ja hänellä saattaa olla avustaja, vaikka hyvä tukeminen on mahdollista myös ”normiryhmässä”, kuten eräs työntekijä totesi.

Tukeminen on aina myös työntekijälähtöistä. Työntekijän oma kiinnostus, taidot ja koulutustausta vaikuttavat tukemisen käytännön toteutumiseen. Resurssit ovat vähäiset, mutta niiden puitteissa on pyritty tekemään kaikki mahdollinen lapsen kasvun ja kehityksen edistämiseksi: lapselle on annettu enemmän aikaa ja lisäksi työntekijät ovat opetelleet uudenlaisia tapoja kommunikoida lasten kanssa.

Tukemisen tavoitteena tulisi olla aina se, että se auttaa lasta kokonaisvaltaisesti. Lapsella tulisi olla mahdollisuus osallistua ryhmän toimintaan täysivaltaisena osallistujana. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsi pääsee mukaan leikkeihin ja saa ystäviä. Työntekijöiden mukaan tukea pyritään aina toteuttamaan käytettävissä olevat resurssit sekä tiimin sisäiset vastuunjaot huomioon ottaen. Lapset ovat kuitenkin eriarvoisessa asemassa tuen saamisen suhteen, sillä siihen vaikuttavat myös maantieteellinen sijainti sekä diagnoosi. Mikäli lapsella on diagnoosi, sitä todennäköisemmin tukitoimia saadaan ja tukeminen on tavoitteellisempaa.

Sekä vanhemmat että työntekijät kokivat moniammatillisen tiimin voimavarana lapsen kasvun tukemisen kannalta. Yhteispalaverit terapeuttien, ryhmän työntekijöiden sekä erityislastentarhanopettajan kesken koettiin hyvin hedelmällisinä. Ne antoivat kaikille osallistujille lisää tietoa lapsen vahvuuksista, vaikeuksista sekä erilaisista keinoista tukea lasta. Eräs vanhempi kertoi saaneensa erityislastentarhanopettajalta tukea oman lapsensa ymmärtämiseen. Työntekijät taas usein pystyvät tarvittaessa konsultoimaan päiväkodista esimerkiksi puheterapeuttia tai erityislastentarhanopettajaa, mikäli tarvetta ilmenee. Kuitenkin kun suunnitellaan tuen keinoja, tulee koko perhe ottaa mukaan.

Kokemukset pääosin positiivisia

Kielihäiriöisten lasten vanhempien kokemukset varhaiskasvatuksen tuesta lapselle olivat pääosin positiivisia. Kolme viidestä vanhemmasta oli kokenut, että saatu tuki on riittävä ja tukeminen on onnistunut. Vanhemmat olivat erityisen tyytyväisiä integroidun erityisryhmän riittävään ja koulutettuun henkilökuntaan sekä pienempään lapsimäärään. Monet vanhemmista olivat myös kiitollisia työntekijöiden sitoutuneisuudesta työhönsä.

Tilat koettiin lapsen aisteja ja toiminnallisuutta tukevina. Sosiaalisten taitojen ja hyvän ryhmähengen tukeminen esimerkiksi pienryhmätoiminnan kautta lapsiryhmässä koettiin tärkeäksi tekijäksi lapsen kuntoutumisen kannalta. Eräs vanhemmista oli hyvin tyytyväinen siihen, että lapsen yksilölliset haasteet on otettu hyvin huomioon. Työntekijät ovat olleet kiinnostuneita siitä, mitkä ovat parhaat tavat toimia lasten kanssa.

Aito kiinnostus lasta kohtaan kiireestä ja muusta huolimatta on koettu voimavaraksi. Hyvä keskusteluyhteys ongelmien kohdalla on tärkeä ja positiivinen tekijä. Myös kuvien käyttö arjessa ja huomioiden ylös kirjoittaminen päivän mittaan koettiin tärkeäksi.

Kahdella vanhemmalla oli kokemus siitä, että tuki on ollut riittämätöntä. ”Normiryhmässä” suhtautuminen kielihäiriöiseen lapseen on ollut negatiivista. Tuen tarpeita ei ymmärretty ja lisäksi niitä vähäteltiin. Erityislapset koettiin vaivana. Tieto asiasta nousi esille myös muiden vanhempien vastauksissa, vaikka heidän omat kokemukset olisivatkin olleet positiivisia. Vanhempi itse koki, ettei ole tullut kuulluksi ja kohdatuksi lapsensa asioiden parhaana asiantuntijana, vaan sekä lapsen että vanhemman kohtelu oli epätasa-arvoista. Lisäksi eräs vanhempi oli joutunut opastamaan päiväkodin työntekijöitä kuvien käyttöön. Tuen toteutuminen oli puutteellista.

Lisäresursseja tarvitaan

Vanhemmat nostivat esille tukemisen kehittämisehdotuksina lisäkoulutuksen myös niille työntekijöille, jotka eivät työskentele suoraan erityislasten kanssa. He toivoivat aitoa kiinnostusta lasta kohtaan, erityispedagogiikan osaamista kaikkiin ryhmiin sekä tasavertaista suhdetta vanhempien ja työntekijöiden välille.

Tärkeäksi kehittämisenkohteeksi koettiin myös lasten ryhmäyttäminen ja tasavertainen kohtelu. Resurssit koettiin liian vähäisinä: ”normiryhmät” ovat usein liian suuria ja työntekijämäärä liian pieni kielihäiriöiselle lapselle. Lisäksi avustajan saaminen on hyvin vaikeaa. Vanhemmat toivoivat varhaiskasvatukseen koulutetumpaa henkilökuntaa, vahvaa ammatillista osaamista sekä pieniä lapsiryhmiä. He kokivat, että näiden keinojen avulla kielihäiriöisiä lapsia voitaisiin tukea paremmin.

Myös varhaiskasvatuksen työntekijöiden haastatteluista nousi esiin lisäkoulutuksen, ammattitaitoisten työntekijöiden sekä kouluttautumismahdollisuuksien tarve. Myös avustajien tulisi olla koulutettuja ja heidän tulisi saada riittävästi ohjausta. Eräs työntekijä koki, että lisäkoulutusta on tarjolla liian vähän ja lisäksi se on maksullista. Usein koulutukset vaikuttavat myös työaikajärjestelyihin päiväkodissa. Haastateltavan mukaan tämä on yksi suurimmista syistä siihen, miksi kouluttautuminen erityislasten tarpeisiin on varhaiskasvatuksen työntekijöiden piirissä liian vähäistä. Myös työntekijät kokivat resurssit liian vähäisinä. Eräs haastateltava toivoi kaikilta työntekijöiltä sitoutumista yhteisesti sovittuihin tavoitteisiin sekä niiden mukaan toimimiseen.

Tärkeintä saumaton yhteistyö

Yhteenvetona haastatteluista voi todeta, että kielihäiriöisten lasten tukeminen varhaiskasvatuksessa on hyvin monipuolista ja moniulotteista. Erilaisia keinoja pyritään pääsääntöisesti käyttämään monipuolisesti tukien lapsen yksilöllistä kehitystä. Aina kuitenkaan tukeminen ei onnistu.

Jokaisella lapsella tulisi olla yhtäläinen oikeus tarvitsemaansa tukeen riippumatta maantieteellisestä sijainnista, diagnoosista tai muista tekijöistä. Tulevaisuudessa olisi tärkeää panostaa lisäkoulutukseen ja suunnata sitä myös ”normiryhmien” työntekijöille. Lisäresursseille olisi tarvetta, sillä se mahdollistaisi pienemmät ryhmäkoot ja avustajan saanti helpottuisi. Nykyisillä resursseilla tuki jää usein puutteelliseksi.

Kaikista tärkeintä lapsen kuntoutumisen kannalta on saumaton yhteistyö lapsen vanhempien ja ammattilaisten välillä, sekä aikuisten aito kiinnostus ja halu työskennellä lapsen kanssa haasteista huolimatta.



 

  • Kuva: Shutterstock