Lapsuus

"Vyöhyketerapiaa" koululaiselle

Koulun aloittaminen tuo tullessaan monia erilaisia haasteita. Aikuinen voi tukea lasta uusien asioiden oppimisessa. Parhaiten lapsi oppii lähikehityksen vyöhykkeellä.

2/2016
Verkkolehti vyöhyketerapiaa koululaiselle

Koulun aloittaminen on koko perheelle jännittävä asia. Lap­sen tulisi yhtäkkiä kyetä huo­lehtimaan tavaroistaan ja löytää tiensä luokkaan kenties satojen pihamaalla säntäilevien lasten lomassa.

Lapsen tulisi myös jaksaa istua luokassa oppitunnin ajan ja keskittyä leikkimisen sijaan myös opiskeluun. Hänen tulisi kyetä olemaan vanhem­mistaan erossa, vaikka väsymys iski­sikin. Hänen tulisi olla kehitykseltään siinä pisteessä, että uuden oppiminen ja koululaiselle asetetut haasteet tuntuvat kiinnostavilta ja tuottavat aitoa iloa.

Ja kaiken tämän lisäksi hänen tulisi kyetä ikätason mukaiseen vuo­rovaikutukseen muiden lasten ja koulun aikuisten kanssa. Tätä koulu­laiselta vaadittavien valmiuksien ja taitojen kokonaisuutta nimitetään koulukypsyydeksi.

Koulukypsyys saavutetaan eri iäs­sä. Se on myös varsin karkea mitta: vaikka lapsi olisikin jo koulukypsä voi loppuvuodesta syntyneen poikalap­sen ja alkuvuodesta syntyneen tytön psykologisessa kehityksessä olla jo­ka tapauksessa huima ero. Joskus voi olla vaikea arvioida lapsen koulukyp­syyttä. Isokokoinen ja taitava lapsi voi kuitenkin olla mieleltään myös varsin pieni lapsi.

Koulun aloitus muuttaa myös perheen toimintamalleja. Enää lap­sesta ei saa samalla tapaa tietoa kuin päiväkodista haettaessa. Lap­sia ei useinkaan enää seurata yhtä yksilöllisesti. Lapset vaikuttavatkin koulumaailmassa karkaavan van­hempien vaikutusalueelta jonnekin kauemmaksi, ulommalle kehälle, mikä helposti huolestuttaa useim­pia vanhempia. Koulun aloittamisen aiheuttama muutos voi olla yllättä­vänkin suuri – sekä lapselle että van­hemmalle.

Vanhempien huoli

Kielihäiriöisen lapsen kohdalla kou­lunkäyntiin liittyvät asiat alkavat huo­lettaa jo varsin varhaisessa vaiheessa. Tähän on montakin syytä.

Vanhempi ei esimerkiksi voi mui­den vanhempien tapaan suojata itse­ään huolelta vertaamalla tilannetta muihin lapsiin, joilla koulu näyttää onnistuvan. Voihan olla, etteivät van­hemmat edes tunne muita perheitä, joissa lapsella on kielellisiä pulmia. Vertailukohtien vähäisyys lisää siten huolta.

Lisäksi kielellisen erityisvaikeuden haasteet ja muut liitännäisoireet, ku­ten keskittymisen ongelmat ja ais­tisäätelyn haasteet, todella vaikutta­vat koulussa pärjäämiseen. Lapsella on valmiuksia ja vahvuuksia, mutta vanhempien huolena on usein vah­vuuksien esiintuominen ja alisuoriu­tumisen välttäminen, joka onkin tär­keä asia. Onhan lapsen oppiminen paljolti kiinni siitä, osataanko lasta tukea hänen lähiympäristössään oi­kealla tavalla.

Lähikehityksen vyöhyke

Venäläinen psykologi Leo Vygostky on nimennyt teoriassaan lähikehi­tyksen vyöhykkeeksi alueen, joka on lapsen nykyisen osaamisen ja hänen potentiaalisen osaamisensa välissä. Lähikehityksen vyöhykkeellä lapsi pystyy nykyistä osaamista kyvyk­käämpään suoriutumiseen, jos häntä tuetaan sopivasti.

Lapsi, joka ei esimerkiksi vielä osaa ajaa polkupyörällä, mutta ky­kenee siihen vanhemman tukiessa hänen tasapainoaan tarakasta aika ajoin ohjaamalla, on paljon käytetty esimerkki lähikehityksen vyöhyk­keestä. Lapsi ei vielä osaa itsenäises­ti, mutta aikuisen tuella hän ylittää osaamisensa rajat.

Oleellista Vygotskyn mukaan on se, että tehokas oppiminen tapahtuu juuri tällä alueella. Lasta ympäröivien aikuisten tehtäväksi jää siten tuntea lapsi riittävän hyvin, jotta tehtävät voidaan asettaa juuri sopivalle vai­keusalueelle. Kielihäiriöisellä lapsella – kuten tietenkin muillakin lapsilla – opetus tulisi siten osata järjestää juuri lähikehityksen vyöhykkeelle.

On hyvä huomata että lähikehi­tyksen vyöhyke ei koske pelkästään akateemisia aiheita, kuten lukemaan oppimista, vaan sen voidaan ajatel­la liittyvän myös muiden taitojen oppimiseen. Esimerkiksi tunteiden säätelyssä lapsi voi tarvita aikuisen säätelyä. Hän voi tarvita rauhoitta­vaa aikuista ja hyötyä myös tuntei­den nimeämisestä, kuvien käytöstä ja piirtämisestä, jotta hän selviää pettymyksistään.

Sosiaalisissa taidoissa lapsi voi tarvita aikuisen konkreettisia kuval­lisia ohjeita, jotta hän osaisi pyytää kaveria leikkimään kanssaan. Kom­munikaatiotaidossa lapsi voi tarvita ulkoisia tukikeinoja, jotka avaavat hänelle kerronnan ja ajattelun taito­jen maailmaa.


  • Teksti: Timo Teräsahjo, psykologi, Aivoliitto
  • Kuva: Shutterstock