Meidän arki

Aistiyliherkkyyden kanssa voi pärjätä

Nita-tytön aistiyliherkkyys on tuonut Turusen perheen arkeen paljon haastavia tilanteita. Nyt Nita on reipas koululainen, jonka elämää aistikäsittelyn haasteet eivät enää hallitse.

1/2015
Verkkolehti Nitan arki sujuu hyvin

Nita Turunen on viehättävä tyttö, toinen perheen 9-vuoti­aista kaksostytöistä. Tyttöjen lisäksi perheeseen kuuluvat pikkuveli ja isoveli sekä äiti ja isä. Nitalla on pu­heen tuottoon painottuva kielellinen erityisvaikeus. Välillä sanat eivät mei­naa löytyä tai ne menevät väärään järjestykseen. Nita on kuitenkin ke­hittynyt huimasti viime vuosina. Hän on oppinut paljon uusia asioita ja rohkaistunut puheen tuottamisessa.

Jo ennen kuin kielellinen erityis­vaikeus diagnosoitiin, perheen äiti Sari Turunen huomasi, että moni ar­kinen asia oli poikkeuksellisen haas­teellista. Erityisen vaikeaa oli hiusten pesu.

– Se aiheutti itkua ja huutoa. Ih­mettelimme, miksi pään koskettami­nen oli Nitalle niin epämiellyttävää. Hän oli tuolloin alle 3-vuotias, äiti kertoo.

Nita oli myös hyvin valikoiva ruu­an suhteen ja kelpuutti vain tietynlai­sia koostumuksia. Ruokaa ei saanut myöskään sekoittaa lautasella, vaan ne piti olla selkeästi erillään toisis­taan. Vaatteiden pukeminenkin oli hankalaa. Hän ei olisi välillä halunnut pukea päälle lainkaan.

– Yhtenä kiireisenä aamuna jou­duin nappaamaan Nitan viltin sisäs­sä kainaloon, kun lähdimme päiväko­tiin. Myös sukat ja vaatteiden saumat tuntuivat hänestä inhottavilta ja ai­heuttivat kiukkua. Mutta toisin kuin lapset yleensä, Nita viihtyi kireissä vaatteissa, äiti muistelee.

Ihon silittelystä Nita ei välittänyt ja esimerkiksi atooppisen ihon hoitami­nen oli hankalaa. Hivelyn ja silittelyn sijaan Nita hyötyi selkeästä kosketuk­sesta.

– Nita pelkäsi myös kovia ää­niä. Hän laittoi usein kädet korvien suojaksi, kun kuuli epämiellyttävän äänen. Kovat äänet aiheuttivat itkui­suutta, äiti kertoo.

Apua toimintaterapiasta

Päiväkoti-ikäisenä Nita reagoi epä­mieluisiin ärsykkeisiin voimakkaasti saaden raivareita.

– Hän heitteli tavaroita ja karjui. Toisinaan hän sulkeutui, jolloin hä­neen oli vaikea saada kontaktia. Myös päiväkotiin meno oli välillä vaikeaa. Hän joutui jo ovella suorastaan pa­niikkiin ja halusi itkien pois, äiti muis­telee.

Nita tuplasi eskarivuoden ja kar­tutti lisää kouluvalmiuksia. Opettaja ei enää antanut hänen sulkeutua, vaan ennakoi taitavasti haasteet ja ohjasi Nitan huomion muihin asioi­hin. Pitkäjänteinen työ auttoi ja vä­hitellen sulkeutuva käytös väheni ja jäi pois.

Perhettä auttoi myös se, että Nita pääsi toimintaterapeutin arvioon.

– Saimme terapeutilta selityksen Nitan erityiselle käyttäytymiselle. Hänellä on aistikäsittelyn haasteita, jotka ilmenevät aistiyliherkkyytenä. Nitan haasteet eivät ole kovin vai­keita eikä hän saanut varsinaista ais­tikäsittely häiriön diagnoosia. Mutta tärkeintä oli, että saimme syyn Nitan käytökselle ja kontaktin, johon voim­me ottaa yhteyttä ja kysyä neuvoa tiukassa tilanteessa. Saimme myös vinkkejä ja neuvoja kotiin, äiti kertoo.

Nita osallistui myös ryhmämuo­toiseen toimintaterapiaan, jossa hänen tavoitteenaan oli ryhmässä oleminen ja muiden lasten kanssa toimiminen.

Äiti myöntää, että välillä on ollut vaikeita päiviä, jolloin jaksaminen on ollut koetuksella. Kun tuntuu, että kaikki konstit on käytetty, on ammat­tilaisten neuvoista ollut onneksi apua.

Arki helpottunut

Nykyään Nita on reipas koululainen. Hän viihtyy koulussa hyvin, vaikka päivät ovatkin hänelle edelleen mel­ko rankkoja. Koulupäivän aikana tu­leva ärsyketulva on niin voimakasta ja kuormittavaa, että päivän jälkeen väsymys saattaa purkautua kiukutte­luna.

– Silloin hän tarvitsee omaa rau­haa, äiti toteaa.

Nita on itse löytänyt keinoja rau­hoittaa olotilaansa, jos aistikuormitus käy liian suureksi. Tällöin hän tarvit­see rauhallisen tilan, jonne hän voi vetäytyä omiin oloihinsa. Nitalla on käytössä myös stressi- tai nystyräpal­lo, jonka käsittely helpottaa.

– Mitä enemmän päivän aikana tulee aistiärsykkeitä, sitä enemmän Nita tarvitsee omaa tilaa ja rauhaa. Myös terapiahiekka auttaa tehok­kaasti rauhoittumaan, äiti kertoo.

Päiväkodissa Nitalle varmistettiin omaa tilaa esimerkiksi sijoittamalla naulakko reunimmaiseksi. Koulussa näihin asioihin ei tarvitse kiinnittää enää huomiota, sillä muiden lasten läheisyys ei aiheuta ongelmia. Myös ääniyliherkkyys on lieventynyt huo­mattavasti, vaikka Nita ei vielä ole­kaan halukas lähtemään ulos katso­maan ilotulitusta.

– Hiusten pesukin onnistuu jo hyvin, kunhan hän saa pestä ne itse. Joskus Nita antaa jopa laittaa hiuksia kiinni, äiti kertoo.

Nita ei edelleenkään välitä hel­lyyden osoituksista hivelemällä tai silittämällä. Vaateostoksiltakin mu­kaan lähtee usein yhtä kokoa liian pieni paita. Sen pieni puristus antaa tuntoaistin kautta Nitalle sopivaa ja rauhoittavaa aistiärsykettä.

Vaikka monet aistikäsittelyn haas­teet ovat helpottaneet, tulee silloin tällöin vielä tilanteita, joita Nitan on vaikea käsitellä ja hän vetäytyy. Tilan­teet voivat olla ennalta arvaamatto­mia eivätkä mene niin kuin hän on itse suunnitellut. Vetäytyminen ja aggressiot olivat ennen päivittäisiä. Nyt Nita on oppinut sanoittamaan omia tunnetilojaan ja sitä mistä tun­netilat johtuvat. Myös vanhemmat osaavat lukea Nitaa ja erilaisia tilan­teita paremmin.

Rohkaise lasta

Äidin mielestä on tärkeää ymmärtää, miksi lapsen erilainen käytös ja rea­gointi melko tavanomaisillekin asioil­le on poikkeavaa.

– Muistan, miten Nita kamppaili meitä vanhempia vastaan ja kuinka raskasta se meille oli, kun emme vielä tienneet, mistä oli kyse.

Vanhempien on aktiivisesti etsit­tävä keinoja lapsen kanssa toimimi­seen. Vähitellen oppii huomaamaan, mikä on aistiyliherkkyyden aiheutta­maa oireilua ja mikä lapsen normaa­lia uhmakkuutta.

– Pidän tärkeänä sitä, että lasta ei pakoteta mihinkään. Pakottamalla tekee hallaa sekä lapselle että omal­le jaksamiselle. Vanhempana ei voi päättää, että aistiyliherkkä lapsi toi­mii tietyllä tavalla. On kunnioitettava lapsen ominaisuuksia ja löydettävä oikeat tavat toimia. On hyvä asettua lapsen ja aistien vaatimalle tasolle, äiti korostaa.

On tärkeää antaa lapsen toimia itse ja rohkaista häntä aktiivisesti vaikeampiinkin asioihin. Mitä enem­män lapsi tekee itse, sitä enemmän hän oppii ja sitä paremmin hän pys­tyy säätelemään ja kontrolloimaan käytöstään. Turusen perheessä sekä kielelliseen erityisvaikeuteen että aistikäsittelyn haasteisiin liittyvistä asioista on puhuttu aina avoimesti.

– Kun löytyy sopivat tavat toimia, pääsee isoja askeleita eteenpäin ja arki helpottuu, äiti painottaa.

Nitalla on vielä yksi puheterapiajakso tulossa, jonka jälkeen terapia luultavasti päättyy. Perheen elämä on helpottunut, kun terapioissa käy­minen on vähentynyt.

– Samalla olo on kuitenkin vähän myös haikea, sillä vuosien varrella ammattilaisista on tullut tärkeitä tu­kijoita arjessa, äiti sanoo.

Nyt Nitalle mietitään terapioiden tilalle sopivaa harrastusryhmää, aisti­yliherkkyys huomioiden.


  • Teksti: Eliisa Laine. Kirjoittaja toimii fysioterapeuttina Aivoliitossa.
  • Kuva: Eliisa Laine