Meidän arki

Laxin perheessä riittää liikunnan riemua

Vaikea-asteisenkin kielellisen erityisvaikeuden voi selättää. Luukaksen puhe sujuu ilman minkäänlaista ongelmaa. Kehitys oli hyvin hidasta aina esikouluun saakka, mutta sitten lähdettiin eteenpäin aimo harppauksin.

2/2017
luukas-juttu-5hires

Taru Lax on halunnut opettaa lapsilleen liikkuvan elämäntavan pienestä pitäen. Hän kannustaa, ohjaa ja opettaa, mutta myös vaatii ja vahvistaa. Laxin perheessä uskotaan liikkuvan elämäntavan ja yhdessä tekemisen hyvää tekevään voimaan.

 

Perheen äidillä on ollut mahdollisuus olla lasten kanssa keskivertoa enemmän. Kolmen oman lapsen lisäksi perheeseen on aina mahtunut myös sijoituslapsia, joten Tarun työ on ollut kotona. Haastatteluhetkellä Taru oli äitiyslomalla. Vauva syntyi haastattelua seuraavalla viikolla, joten lehden ilmestymisaikaan perheessä onkin jo neljä lasta.

 

 

Liikkeellä kaiken viikkoa

 

Laxin perheessä liikutaan, puhutaan ja touhutaan. Valoisassa talossa on kaksi kerrosta ja kullakin lapsella oma koulupöytänsä, mutta läksyt tehdään yleensä keittiönpöydän ääressä – ja heitetään siinä välissä parit kärrynpyörät, pelataan, kinataan ja kerrotaan päivän kuulumiset. Normaalia vilkasta perhe-elämää siis.

 

Tytöt, melkein 12-vuotias Enni ja kymmenvuotias Pihla, harrastavat uimahyppyjä ja voimistelua, kahdeksanvuotias Luukas jalkapalloa ja uimahyppyjä. Ennen kaikkea Luukas kuitenkin liikkuu kavereiden kanssa. Porukalla harrastetaan kaikkea mahdollista scoottailusta ja pyöräilystä hiihtoon ja pallopeleihin.

 

Taru kertoo, että siinä missä siskojen liikuntaharrastus on tavoitteellista, Luukaksella on enemmän omaehtoista liikkumista kavereiden kanssa. Pyöräilyä, palloilua ja monenlaisia pelejä.

 

– Pojat liikkuvat paljon enemmän ja ovat ulkona tuntitolkulla. Ehkä se on pojille luontaisempaa.

 

luukas-juttu-11hires
Luukas ja Pihla liikkuvat paljon myös omassa pihapiirissä.

Kieli kadoksissa

 

Luukas oli kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta, kun Taru sanoi neuvolassa, ettei kaikki ole kohdallaan. Molemmat siskot olivat aloittaneet puhumisen normaalissa aikataulussa, joten hän oli sitä mieltä, että tilanne pitää tutkia.

 

– Saimme hänelle puheterapiaa, ja terapeutti suositti jatkotutkimuksia.

 

– Luukas oli 3,5-vuotias, kun hän sai kielellisen erityisvaikeuden diagnoosin. Saimme heti 70 tuntia puheterapiaa, koska ongelma oli alun perinkin aika vaikea. Meillä on ollut koko ajan sama, huippuhyvä pitkän linjan puheterapeutti, Sirpa Kyheröinen, Taru kertoo.

 

Hyvästä kuntoutuksesta ja terapiasta huolimatta pari vuotta kului kuitenkin niin, ettei edistystä juurikaan tapahtunut. Diagnoosikin vaihtui vaikea-asteiseksi. Tilanne oli tosi hankala.

 

– Ei oo enää, kuuluu Luukaksen iloinen ääni vierestä.

 

Omassa perheessä Luukas on aina ollut yksi porukasta. Siskot ovat sekä sparranneet että näyttäneet esimerkkiä.

 

– Vaikka kuntouttaminen oli aloitettu hyvin aikaisin ja edistystä tapahtui, niin kehitys oli pitkään tosi hidasta. Kun nyt kuuntelee jätkää, niin r-kirjain on ainoa, joka puuttuu, sanoo isä Erkki Lax ylpeänä.

 

Vaikka kielen kanssa on ollut haasteita, Luukaksella ei ole ollut muita kielelliseen erityisvaikeuteen liittyviä ongelmia. Luukas on ollut liikkuvainen ja sosiaalinen, eikä motoriikan kanssa ole ollut mitään ongelmia. Päinvastoin. Pyörällä poika oppi ajamaan ilman apupyöriä jo kolmivuotiaana, ja alle nelivuotiaana jaksoi jopa kiertää Malmin lentokentän hiihtämällä.

 

– Aikaa siihen kyllä meni, Taru hymyilee.

 

luukas-juttu-14hires

 

Pienryhmäpaikka kuin lottovoitto

 

Onni potkaisi, kun Luukas sai paikan pienryhmässä Kaskisavun päiväkodissa. Pienryhmäpaikat olivat kortilla Koillis-Helsingissä niin kuin niin monella muullakin paikkakunnalla.

 

Eskarivuonna Luukaksen kuntoutuminen lähti edistymään aimo harppauksin, ja kehitystä tapahtui tosi paljon. Erkki on sitä mieltä, että Luukaksen luontainen sosiaalisuus on iso tekijä.

 

– Päiväkotiryhmässä ja eskarissa tulee eteen niitä tilanteita, etteivät toiset ymmärrä, mitä yrität sanoa. Silloin tulee pinnisteltyä ihan toisella lailla, kun haluaa osallistua. Ja sitten tulee niitä parhaita kavereita.

 

– On jo! huikkaa Luukas eteisestä, missä hän on etsimässä jalkapalloa ja kenkiä.

 

Erkki arvelee, että vaikutuksensa oli myös kotioloilla.

 

– Meillä on aina ollut omien lisäksi sijaislapsia. Tuossa vaiheessa meillä oli Luukaksen ikäinen poika, ja he olivat tosi hyviä kavereita.

 

– Se on ollut rikkautta, kun on ollut lapsia eri kulttuureista. Olemme kaikki oppineet suvaitsevaisuutta ja suhtautumista ihan tässä omassa arjessa, Erkki kertoo.

 

Vanhemmat ovat yhtä mieltä siitä, että Luukaksen edistymisessä vahva tekijä on ollut hänen luonteensa. Paitsi hyvin sosiaalinen, Luukas on myös erittäin sinnikäs, huumorintajuinen ja hyväntuulinen poika.

 

Luukas pääsi myös koulussa pienryhmään. Hänen luokallaan on kolme tyttöä ja seitsemän poikaa.

 

 

Ylös, ulos ja palloilemaan

 

Tässä vaiheessa haastattelua on kuitenkin oltu jo tarpeeksi sisällä. Luukaksella alkaa olla kiire pallon kanssa pihalle. Pihla lähtee mukaan, ja kohta pihalla on menossa tiivis pallottelu.

 

Liikkuva elämäntapa on vahvistanut Luukaksen valmiuksia monella tavalla.

 

– Luukakselle on tehty kolme kertaa toimintaterapia-arvio ja todettu, että hyvät harrastukset korvaavat toimintaterapiaa, niiden ansiosta sitä ei tarvita, Taru kertoo.

 

– Olemme saaneet myös tosi hyvää tukea koko ajan. Puheterapia on jatkunut saman terapeutin kanssa 3,5-vuotiaasta, ja myös foniatri on ollut koko ajan sama. On ollut tukiviittomia ja kansiot. Suuri merkitys on ollut myös pienryhmällä päiväkodissa ja koulussa, hän listaa.  

 

Kun Luukaksella loppuu keväällä toinen luokka, loppuu myös puheterapia. Mutta eipä sitä enää tarvitakaan. Luukas ja isosiskot voivatkin keskittyä uuteen perheenjäseneen.

 

– Sen haluaisin sanoa, että kun puhutaan erityislapsista, niin kaikki lapset ovat erityislapsia. Vähän huono Luukas on keräämään omia jälkiään, mutta muuten ihan tavallinen, sanoo Erkki pilke silmäkulmassaan.

 

Moni vanhempi varmaan olisi sitä mieltä, että sellainen se vasta olisikin erityislapsi, joka keräisi tavaransa ja korjaisi jälkensä.

 

 


 


  • Teksti: Virve Airola
  • Kuvat: Jari Härkönen