Nuoruus

Oman tiensä kulkija

Eero Lommi kertoo olevansa oman tiensä kulkija. Kielellinen erityisvaikeus on tuonut tälle tielle monenlaisia haasteita. Niistä selviytyminen on vaatinut sinnikästä ja positiivista luonnetta.

4/2014
Verkkolehti Eero Lommi

Ovi on raollaan odottamassa haastattelijaa. Nuori mies touhuaa keittiössä. Hän käärii paloiteltuja kasviksia ja lihaa folioon. Eero Lommi, 28, valmistaa vuokra-asunnossaan bravuuriaan, ”nöttösiä”. Keittiön ikkunasta avautuu maisema puiden lomitse järvelle. Mies vaikut­taa onnelliselta ja iloiselta.

Eero valitsee itse omat reittin­sä elämässään. Hän on positiivinen luonne, joka osaa kääntää pienet mutkat matkansa varrella oppimis­kokemuksiksi ja seikkailuiksi. Eeron vanhemmillekin on vuosien varrella kehittynyt luottamus siihen, että Ee­ron kohdalla asioiden on tapana lo­pulta aina loksahtaa paikoilleen.

Koko perhe mukana

Eerolla on kielellinen erityisvaikeus, mikä huomattiin jo varhain. Se on tuonut elämään omat haasteensa. Perheen tuella on ollut suuri merki­tys näistä haasteista selviytymisessä.

– Koko perheen tukiviittomien opiskelulla oli merkitystä Eeron ym­märretyksi tulemisessa, Eeron äiti Leila Lommi kertoo.

– Osallistuimme myös viittoville perheille suunnatulle sopeutumisval­mennuskurssille. Sen jälkeen sisaruk­set totesivat, että vihdoinkin joku ym­märsi, miltä heistä tuntuu, hän lisää.

Eerolla on kolme vanhempaa si­sarusta ja yksi nuorempi. Eeron isä Jouko Lommi ei ole kokenut, että ymmärtäisi heikommin Eeron kuin paremmin puhuvien sisarusten mie­lihaluja ja viestejä.

Vanhempien mielestä Eero on ol­lut onnekas, kun oman perheen lisäk­si hänellä on eri elämänvaiheissa ollut ympärillä kasvua ja kehitystä tukevia ihmisiä. Eeron kuntoutus aloitettiin jo alle kolmevuotiaana aluksi puhetera­pialla ja tukiviittomilla. Myöhemmin Eero on käynyt toimintaterapiassa ja aikuisena fysioterapiassa.

Eero meni 4-vuotiaana päiväko­tiin integroituun erityisryhmään, jos­sa kuulovammaisten lasten vuoksi viittomat olivat jokapäiväistä arkea. Koulun valintaa perhe joutui mietti­mään paljon.

– Eeron puheentuotto oli tuossa vaiheessa vielä olematonta ja vaikka Eero olikin sinnikäs ilmaisemaan it­seään keinolla jos toisellakin, viittova ympäristö nähtiin ensisijaisena. Koto­na viittomia opettava puheterapeut­ti ehdotti Espoon kuulovammaisten koulua. Se loksahti kohdalleen. Eero oli siellä innokas ja iloinen koululai­nen yläasteen loppuun saakka, Leila Lommi kertoo.

Eeron erityisvaikeus näkyy eniten puheen tuottamisen vaikeutena. Se toi omat haasteensa myös koulumaa­ilmaan.

– Kaverien saanti oli vaikeaa, Eero muistelee.

Eero kertoo, että hänellä on kui­tenkin ollut kavereita. Kielten opiske­lu tuntui Eerosta haasteellisimmalta, mutta vahvuutena on aina ollut ma­tematiikka. Eero tykkää laskea asioita ja se näkyy rakkaassa harrastuksessa­kin. Hän tekee laskelmia pullonkor­keista, joita hän on keräillyt jo usean vuoden ajan.

Tie kohti itsenäistymistä

Ruskeasuon koululla käydyn kymp­piluokan jälkeen Eeron oli aika ot­taa etäisyyttä vanhempiinsa ja hän muutti Espoosta Turkuun.

– Kotona nähty TV-ohjelma herätti kiinnostuksen Aura-instituutista, ny­kyisestä Bovallius-ammattiopistosta. Sieltä puolestaan vinkattiin tuetusta asumisesta Turun Nuortentalossa ja taas loksahti kohdalleen. Eeron it­senäistymistaival alkoi, Leila Lommi kertoo.

Turun Nuortentalo oli Eeron tu­kena uudessa kaupungissa ja uusien asioiden opettelussa.

– Muutto tuntui hyvältä. Nuorten­talon porukka oli mukava. Sain sieltä kavereita, Eero muistelee.

Eero opiskeli kaksi vuotta valmen­tavia linjoja. Hän muistelee hyvänä asiana sitä, että samassa koulussa kä­vi muitakin Nuortentalon asukkaita. Sitten koitti jälleen muutosten aika. Eero pääsi opiskelemaan Pieksämäen Bovallius-ammattiopistoon ja muutti Jyvässeudun Nuortentalolle Hanka­salmelle.

– Eeron oma mielipide oli vahvas­ti tämän harppauksen takana. Myös me vanhemmat tuimme tätä itse­näistymistä. Luotimme täysin Nuor­tentalon toimintaan, Leila Lommi kuvailee.

– Olemme olleet mukana etsimäs­sä Eerolle vaihtoehtoja, mutta valin­nat Eero on tehnyt itse. Nuortentalo on ollut askel itsenäisen elämän hal­lintaan, johon en Eerolle pystyisi ku­vittelemaan mitään muuta parempaa vaihtoehtoa. Toiminta on mielestäni ollut tavanomaista arkielämää ja ar­jesta selviytymisen opettelua, Jouko Lommi selventää.

Eerolle luonto on ollut aina lähel­lä sydäntä. Myös Hankasalmella Eero nautti luonnon läheisyydestä ja rau­hallisesta ympäristöstä.

– Hyvää Hankasalmella on tutut ihmiset, pieni paikkakunta ja ympä­ristö, Eero luonnehtii.

Eero kotiutui Hankasalmelle hy­vin. Pikkuhiljaa ohikulkijoista alkoi yhä useampi olla tuttu ja se tuntui hy­vältä. Eerolle alkoi muodostua tunne, että hän halusi jäädä asumaan Han­kasalmelle.

– Minne lähtisin? Voin mennä muualle käymään, mutta koti on tääl­lä, Eero sanoi Jyvässeudun Nuorten­talon palveluiden loppuessa.

– Nuortentalolla harjoittelin kok­kausta, siivousta, omien asioiden hoitoa ja virastoissa asiointia, Eero kertoo Nuortentalolla asumisestaan.

Nuortentalon yksi tärkeimmistä ajatuksista on, että asiakas oppisi ar­jen taitoja niin, että ohjaajaa ei enää tarvittaisi tueksi. Eeron tarinasta löy­tyy malliesimerkki siitä, kuinka tämä tavoite on saavutettu. Eeron tullessa Nuortentalolle hän ei juurikaan kom­munikoinut puheella, vaan käytti apunaan tekstiviestejä ja sähköpos­tia.

Pikkuhiljaa Nuortentalon henki­lökunta kannusti Eeroa kommunikoi­maan myös puheella. Tämä tapahtui ensin ohjaajien kanssa mukavissa arkisissa asioissa. Kun taitoja oli opit­tu ja itseluottamusta hankittu, siir­ryttiin vähitellen haastavampienkin asioiden käsittelyyn ja Nuortentalon seinien ulkopuolelle.

Pienetkin saavutukset ovat Nuor­tentalolla isoja. Ne ovat isoja siksi, että niihin on yleensä tarvittu paljon harjoittelua ja rohkeutta. Ne ovat iso­ja myös siksi, että ne yleensä johtavat johonkin vielä isompaan. Näin kävi Eeronkin kohdalla. Eräänä päivänä ohjaajien yllätykseksi Eero oli käynyt yksin tilaamassa kaupan palvelutiskil­tä kalaa. Apuvälineenään Eerolla oli ainoastaan oma suu ja sen tuottama puhe. Ilolla ei ollut sinä päivänä rajo­ja.

Verkkolehti Eero Lommi 1

Kummius portti aikuisuuteen

Siskon tyttären kummiksi pääsemi­nen on ollut Eerolle todella merkittä­vä asia elämässä. Kummiuden myötä Eero aikuistui hyvin paljon. Hän on ottanut kummina olemisen vastuu­tehtävänä. Eeron sisko Anni Matikka luonnehtiikin Eeroa poikkeuksellisen hyväksi kummiksi.

– Hän on tiedustellut kummityt­tö Minjan kuulumisia varsin tiiviisti ja on aidosti kiinnostunut siitä, mitä kummitytölle kuuluu, Anni Matikka kuvailee.

Hän kertoo, että Eerolla on taito ajatella asioita kummityttönsä kan­nalta.

– Eero myös muistaa hämmentä­vän hyvin kaikki Minjan merkkipäi­vät. Minja saa yhä 2-vuotiaana on­nitteluita lähes jokaisen kuukauden täyttyessä, Anni Matikka iloitsee.

Tästä erityisestä muistamisen lah­jasta kertoo myös Eeron nuorin sisko Emma Lommi.

– Isoveljenä Eero on huolehtivai­nen. Hän kyselee tiuhaan kuulumisia ja toimii erinomaisena muistuttajana jos jonkinmoisissa asioissa. Useam­man kerran vuodessa Eero ilahduttaa itsetehdyillä korteilla. Niistä tulee hy­vä mieli, Emma Lommi kuvailee.

Eero nauttii kummilapsensa kans­sa olemisesta ja selvästi Minja ottaa oppia kummienonsa puuhista. Myös Minja on nimittäin innostunut Eerolle rakkaasta harrastuksesta, pullonkork­kien keräilystä.

– Toivon, että Eero opettaa Minjal­le erilaisuuden ymmärtämistä ja sitä, että vammainen voi joissain asioissa olla paljon taitavampi kuin muut. Ku­ten Eero on Minjan huomioimisessa, Anni Matikka sanoo.

Omalla tiellä opittua

Myös elämän tien pienet mutkat ovat antaneet matkan varrella Eerolle omia oppejaan.

Leila Lommi kertoo, että joskus sauvakävelylenkillä oma tie onkin vienyt tuntemattomille teille tai hiih­tolatu jäällä kohti ulappaa. Kaikesta on kuitenkin aina selvitty.

– Kerran eksyin sauvakävelyllä Virolahdella. Siitä on jo aikaa. Menin kysymään apua ja pääsin perille, Eero muistelee naureskellen seikkailuaan.

Tuon seikkailun opetuksena Eero pitää sitä, että kun uskaltautuu kysy­mään apua, monesta ongelmasta voi selvitä.

Tällä hetkellä Eero on mukana Hankasalmen Toimintakeskus Mäki­tuvan työ- ja päivätoiminnassa ja saa tukea omaan asuntoonsa tarvittaes­sa.

– Hyvä porukka. Siellä on ennes­tään tuttuja ihmisiä, Eero kertoo.

Eero on löytänyt Mäkituvalta sa­manhenkisiä kavereita. Huumoria ja naurua ei puutu yhdestäkään tapaa­misesta.

– Ei saa koskaan kasvaa liian aikui­seksi. Pitää säilyttää lapsen leikkimie­lisyys, Eero toteaakin hymyssä suin.

Siinä on varmasti osa siitä taiasta, jonka avulla Eerokin on kaikista seik­kailuistaan selvinnyt. Ja mikä tekee hänestä juuri sen ihmisen, jollaiseksi hän on matkansa varrella kasvanut.

– Eero on pystynyt läpi elämän säilyttämään lapsen kaltaisen innos­tumisen ja ilon lahjan. Siitä olisi mo­nella paljon opittavaa, Emma Lommi sanoo.

Hän kertoo Eeron olevan suu­ritunteinen ja vilpitön. Hän myös luonnehtii veljeään ahkeraksi tyypik­si, joka ei turhista valittele.

– Eeron slogan on ”Pikku vikoja”. Se on oiva suhtautumistapa moneen tilanteeseen. Eerossa arvostan myös sitä, että hän on aidosti oma itsensä. Sellaiset aikuiset ovat nykypäivänä aika vähissä, Emma Lommi toteaa.

– Oman tien kulkijalle on tärkeää se, että hyväksyy itse itsensä sellaise­na kuin on ja tulee sellaisenaan hy­väksytyksi muiden silmissä. Tuntuu siltä, että tässä on onnistunut niin Eero kuin lähipiirikin, Leila Lommi sanoo.

Haastattelun lopuksi kysyn Eerol­ta, miten hän neuvoisi tässä hetkessä sitä pientä Eeroa, joka hän itse ala-asteikäisenä oli.

– Elä päivä kerrallaan, Eero vastaa hetken mietittyään.


  • Teksti: Eveliina Vaskelainen
  • Kuvat: Eveliina Vaskelainen