Puheenvuoro

Kolumni: Hiljaa hyvä tulee

Erehdyin kuuntelemaan vierestä, kun kaksi nuorta pohti lukivaikeuden ja kielellisen erityisvaikeuden eroja.

2/2017

Verkkolehti minnaluoma










Nuoret miettivät, miksi toinen lukee ja kirjoittaa kuin vettä vain samaan aikaan, kun toisen silmissä teksti pomppii ja kirjaimet asettuvat kirjoittaessa toistuvasti väärään järjestykseen.

Ja kuinka toinen vaikeuksistaan huolimatta ymmärtää puhuttua ja ääneen luettua hyvin, ja toinen ei saa sanotuksi omin sanoin hänelle juuri hetkeä aikaisemmin kerrottua.

Nuoret tulivat pohtiessaan yhteen lopputulokseen. Niin lukivaikeuksisilla kuin kielellisten erityisvaikeuksien kanssa painivilla on yksi yhteinen piirre: he ovat hitaita.

Pojat ovat synteesissään varmasti oikeassa, mutta entä jos hitaus onkin oikeasti hyve?

Entä jos onkin onni omistaa syy, joka oikeuttaa säännöllisen hitaalla käymisen, ajatusten pyörittelyn verkkaisesti omassa päässään ja mietteiden pitkän hauduttelun? Entä jos meidän kaikkien olisi onni ja oikeus saada olla aika ajoin hidas ja hiljaa?

Tässä visuaalisessa ja alati nopeatempoisessa maailmassa meidät on opetettu ja pakotettu olemaan läsnä kaikkialla ja kaiken aikaa. Meillä on tulvivat sähköpostit, monta kertaa tunnissa päivittyvät uutisvirrat, ja nopeatahtiseksi leikatut tv-ohjelmat ja elokuvat, joita katsoessa surisevat niin silmät kuin pää.

Meillä on tiiviiseen minitaskukirjakokoon pakatut suosikkikirjat ja sovelluksiin sullotut e-kirjat. Meillä on verkko, sosiaalinen media ja kaikki muut maailman härpäkkeet, joissa oletetaan jokaisen vastaanottajan olevan valmiina reagoimaan kellosta riippumatta nopeina ja kiihkeinä.

Mutta entä jos meiltä odotetaankin hieman liikaa? Entä jos me itse vaadimme itseltämme ihan liikaa?

Meidän aivomme elävät edelleen luolamiesaikaa. Tutkijoiden mukaan ne sykkivät yhä sitä samaa hidastahtista elämää, jonka suurin ärsykevirta koettiin kerran päivässä iltaisin leirinuotiolla kuultujen ja kerrottujen tarinoiden myötä.

Lukuisten tutkimusten mukaan päämme päivittäin saama ärsykevirta on tänään, vuonna 2017, tuhansia kertoja suurempi kuin mitä leirinuotiolle halajavat aivomme pystyvät koskaan kunnolla vastaanottamaan.  Kiireestä, stressistä, unettomuudesta, loppuun palamisista ja masennuksesta on muodostunut elintasopulmia. Neurotyypillisten aivojen paniikkinappula on painunut aika päiviä sitten pysyvästi pohjaan.

Ehkä kieli- ja lukivaikeuksiset hihittelevätkin hiljaa mielessään meille, neurotyypillisille? Ehkä he seuraavat ihmetellen meidän kohellustamme viestinnän ja kommunikaation tulvassamme, ja nauravat halussamme olla kaikkien saavutettavissa kaiken aikaa.

Ehkä kielivaikeuksiset miettivät mielessään, kuinka vanha kansanviisauskin on sen jo kauan sitten tiennyt: vain hiljaa hyvä tulee.

Minna Luoma


  • Minna Luoma on toimittaja ja sisällöntuottaja sekä kahden lapsen äiti, joka rakastaa sanoja, lukemista ja luontoa.