Puheenvuoro

Kolumni: Kuka lohduttaisi kahden päivätyön vanhempaa?

"On pitkä, kuuma kesä, ja mä aion elää sen..."

3/2016

Verkkolehti minnaluoma









Ohoi, onko täällä vanhempia, jotka kesäkuun alussa huokaisivat helpotuksesta ja tuulettivat tutun suomalaisen klassikkokappaleen sanoin, kun koululaisten kesäloma alkoi?

Käsi ylös! Ette ole nimittäin yksin.

Muistatteko näiden tarinoiden Telman? Hänen vanhempansa tuulettivat samoin. He pyyhkäisivät hikeä otsalta ja miettivät, että vihdoinkin! Sillä koululaisten kesäloman alkaminen merkitsi vanhemmille muun muassa seuraavaa:

Vähään aikaan ei yhtään kerto- eikä satataulua, ei jatkuvaa huomauttamista, miksi kysymys- ja huutomerkin – tai nyt edes ainakin sen pisteen – jälkeen lause alkaa aina isolla alkukirjaimella.

Ei yhtään maailmankarttaa ja kasvivyöhykkeen muistelemista, ei ainuttakaan enkun sanakokeeseen harjoittelemista tai kokeisiin lukemista ylipäätään.

Ei hetkeen edes aamuista kelloon tuijottamista ja puhelinsoittoa kotiin kesken työmatkan tai aamukokouksen: ”Kellonviisarit ovat nyt sellaisessa asennossa, että on taas aika lähteä”.

Eli vihdoinkin luvassa on kuuma, ja ainakin pitkä, kesä, jonka aikana on aikaa hetki myös elää. Ja nyt tuo kaikki on enää muisto.

Tilastojen valossa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tilanne peruskoulussa on kohtalaisen hyvä. Tilastokeskuksen tilastot kertovat, että viimeisen kymmenen vuoden aikana koulujen erilaisia tukitoimia on tarvinnut, mutta myös saanut kuntien talouskurjimuksesta huolimatta yhä entistä suurempi oppilaiden joukko.

Suuri osa erityisoppilaiden vanhemmista kuitenkin tietää, että totuus tilastojen takana on toinen. Vaikka kielivaikeuksiselle lapselle olisikin tehty kirjallinen erityisen tuen antamista koskeva päätös, sen käytännön toteutumisen kanssa on usein hiukan niin ja näin.

Todellisuutta perusopetuksessa on se, että erityisopetuspaikkoja ja pienryhmäopetusta on vähennetty, ja erityisopettajien ja erityisopetustuntien määrästä on tingitty. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat on jätetty pääosin luokan- tai aineopettajan osaamisen, mielenkiinnon ja ajankäytön varaan.

Viimeisimpänä kuntien talouskurjimuksessa peruskoulujen resurssileikkuriin ovat joutuneet koulunkäynninohjaajat. Kun ohjaajia on vähän, heillä on myös aikaa vähän jokaista avuntarvitsijaa kohti. Viis siitä, vaikka oppilas tarvitsisi apua oikeastaan ihan joka oppitunti.

Vaikka erityistä tukea tarvitsevista oppilaista kukaan ei jää tietenkään koulussa heitteille, monen puhe- ja kielenkehityshäiriöisen lapsen koulunkäynnistä ja oppimisesta huolehtiminen jää valtaosin aktiivisten ja jaksavien vanhempien harteille.

Tällaisten vanhempien arki lomakauden jälkeen ei ole aina helppoa. Työelämä vaatii paljon, ja harvalla vanhemmalla se työpaikkakaan sijaitsee ihan lähietäisyydellä.

Kun kyse on puheen ja kielenkehityksen häiriöistä, erityistä tukea vaativan oppilaan kotona vanhempaa odottaa lähes poikkeuksetta toinen työpäivä.

Ihan toisenlainen työpäivä kuin muiden pienten lasten vanhemmilla. Tavanomaisten kotitöiden tekemisen lisäksi työpäivään kotona kuuluu läksyistä huolehtimista ja lapsen yhdessä tekemistä, kokeisiin lukemista ja kouluarjen rutiinien varmistamista.

Kun Telma pitkän kesäloman jälkeen huokaa läksyjä tehdessään, että ”kunpa minäkin olisin kuin kuka tahansa muu ja osaisin tehdä läksyt edes joskus yksin ilman apua”, hänen äitinsä miettii: ”missä on erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden vanhempien avustaja?” Kuka lohduttaisi kahteen päivätyöhön pakkosolahtanutta vanhempaa?

Onneksi oli edes se pitkä, kuuma kesä. Tai no, ainakin kesä.

Minna Luoma


  • Minna Luoma on toimittaja ja sisällöntuottaja sekä kahden lapsen äiti, joka rakastaa sanoja, lukemista ja luontoa. Hänen mottonaan on "Mikään tarina ei ole liian pieni kerrottavaksi".